Seitsemästoista päivä: teini-ikä?
Päivityksiä ei ole pariin päivään tullut, koska triops elelee edelleen lokoisasti ja preparointimikroskoopin kamera hajosi. Sain pari kuorta kyllä melko kokonaisina pelastettua, mutta niistä ei saa kuvia ennenkuin kamera korjataan tai uusi tulee.
Mutta asiaan. Tänään huomasin että triops on tainnut tulla teini-ikään, koska kaivelutapa on muuttunut. Nättien urien sijaan on tullut pyöryläisten kuoppien kaivaminen hiekkaan. En ainakaan huomannut "munapusseja", mutta kuoppa jota triops kaivoi (ja siten myös triops itse) oli aika kaukana sivulasista, joten voi olla että en vain nähnyt niitä.
Ensimmäinen varsinainen vedenvaihto on myös suoritettu ja triops on "virallisesti" siirtynyt elämään vesijohtovedessä. Ei tunnu menoa haittaavan. Ongelmaksi voi kuitenkin muodostua altaan sijoituspaikan lämpötila (äsken 32 astetta C), mutta ainakin toistaiseksi kaivutahti on kova.
0 Comments:
Post a Comment
<< Home